Surullista mutta totta, en muuta voi sanoa.

Kello oli varmaan jotain kolme iltapäivällä kun Nyyti lähetti minulle viestin, että olenko kuullut tästä. Enhän minä ollut ja todella toivoin että se olisi ollut vain huhu tai sairasta pilaa. Illan uutisista sitten viimeistään joka ikinen näki, että tästä oli leikki kaukana. Sain illalla kaksi eri kiertoviestiä, ja keittiössämme palaa kynttilä uhrien muistolle. Myös ampujan.

Säälin häntä, ja tavallaan ymmärrän myös. Kun ihmisellä on paha olla, hän vihaa ensin itseään, ja kun itseään vihaa tarpeeksi, alkaa vihata ympäristöä. Se ei silti oikeuta tappamaan ketään. Uskoisin, että jos olisin tuon koulun oppilas, yksi niistä jotka jäivät henkiin, saattaisin ajatella, eetä olisi ollut helpompi olla yksi niist ä kuolleista, sillä pitkään aikaan he tuskin menevät kouluun pelkäämättä, ja monille on jäänyt sieluun syvä haava, joka ei koskaan parane täysin.

Herää kysymys: miksi näin piti käydä? Siihen emme koskaan saa täysin varmaa vastausta. Ampuja mainitsi viestissään tekonsa kohteeksi koulun, sen oppilaat, opettajat ja muun henkilökunnan, mutta myös yhteiskunnan. Hänen oli todennäköisesti tarkoitus järkyttää suomalaista yhteiskuntaa, ja siinä hän onnistui.

Hän ei ollut mieleltään terve, sen ymmärrämme kaikki. Mutta sitä en ainakaan minä ymmärrä, että jos hänen läheisensä huomasivat hänen käytöksensä muuttuneen kummalliseksi, moni tiesi hänen viehtymyksensä aseisiin, ja että hän ihaili diktaattoreita ja Yhdysvaltain ampujia, ja jätti internettiin selkeitä viestejä, avunhuutoja, miksi kukaan ei auttanut häntä? Miksi kukaan ei auta ihmistä, josta selkeästi näkee, että tämän on paha olla ja joka satuttaa muita tai vähintäänkin itseään, jos jotain ei tehdä? Miksi ensin pitää tapahtua jotain pahaa, ennen kuin asiaa aletaan käsitellä?

Miksi?